Ruoppaus
Ruoppaus ja rantojen kunnostus alueella Taivassalo, Turku, Uusikaupunki, Parainen
Rantakuntoon tarjoaa rantojen kunnostus- ja ruoppauspalveluja Turun saaristossa sekä lähialueilla aina Uuteenkaupunkiin, Paraisille ja Hankoon asti. Olemme oman alamme huippuosaajia erilaisissa vedenalaisissa louhinta- ja rakennustöissä, mikä takaa onnistuneen lopputuloksen kohteen haastavuudesta riippumatta.
Suunnittelemme ruoppaus- ja rantakunnostuskohteemme aina huolellisesti ennen ruoppaustyön aloittamista ja kuuntelemme tarkkaan asiakkaidemme toiveita ja tarpeita. Ruoppaus toteutetaan useimmiten mereltä ja siinä syntyvät massat maisemoidaan tontille rannan läheisyyteen, esimerkiksi pengerryksiin. Olipa kyseessä pieni rannan kunnostus tai laaja ruoppausprojekti, meiltä saat luotettavat tekijät koko Lounais-Suomen alueelle.
Ruoppaus on ilmoituksen- ja luvanvaraista
Tilavuudeltaan yli 500 m3 ruoppaukselle tulee aina hakea lupa aluehallintovirastolta (AVI). Pienimmästäkin, massamäärältään enintään 500 m3 koneellisesta ruoppauksesta on tehtävä kirjallinen ilmoitus elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle (ELY-keskus) ja vesialueen omistajalle vähintään 30 vuorokautta ennen töiden aloitusajankohtaa.
ELY-keskus ilmoittaa vastaanottaneensa ruoppausta koskevan ilmoituksen tai antaa lausunnon. ELY-keskus ja kunnan ympäristönsuojeluviranomainen voi antaa tarkempia ohjeita tai kehottaa ilmoittajaa hakemaan 30 vuorokauden kuluessa vesilain mukaista lupaa aluehallintovirastolta.
Ilmoituksen perusteella luvan tarve arvioidaan tapauskohtaisesti. Lupa vaaditaan, jos toimenpiteistä voi aiheutua haittaa esimerkiksi luonnolle ja kalakannoille. Alle hehtaarin kokoisen luonnontilaisen kaltaisen lammen sekä merenrannoilla alle kymmenen hehtaarin kokoisen luonnontilaisen kaltaisen fladan ja kluuvijärven luonnontilan vaarantaminen on aina kiellettyä ilman aluehallintoviraston lupaa.